Uskon itse, että vaikutamme itse syy ja seuraus lakiin. Asioilla mitä olen tehnyt on tietyt seurauksensa. Uskon myös, että on suurempi tarkoitus ja että kaikella on tarkotuksensa mitä tapahtuu. Voimme itse vain vaikuttaa lopulta osaan syistä ja seurauksista. Ja että se on monimutkaisempi ja moniulotteisempi asia, kun pystymme ihan käsittämään. Luulen, että Ihmisellä ei ole kaikkea tietoa. Ei edes mulla. heh. Voin olla väärässä kaikesta ja tunnustan sen. Itse en vaan jaksa uskoa, että universumi on täällä sattumalta ja että pelkkä evoluutio on saanut kaiken aikaan. Vaatii hemmetinmoista uskoa se, että kaikki olisi vaan sattumalta räjähtänyt tänne. Uskon, että on olemassa jonkinlainen viisas suunnitelu ja että alkuräjähdys on ollut olemassa mutta joku tai joku jota kutsumme jumalaksi on saanut sen aikaan. Täten olemme siihen jotenkin yhteydessä kaikki jos haluamme ottaa yhteyttä. Eli että on hengellisyys ja henkimaailma, joka on yhtä todellinen kuin tämä maailma jossa elämme. Uskon, että on olemassa asia nimeltä evoluutio tai pikemmin, että on evoluutiota ja että jokin tai joku on istuttanut meidät tälle pallolle, emmekä ole itsestään muovautuneet savesta tai mudasta alkuliemessä". Monista elämistä en tiedä tai siitä mulla ei ole mitään mielipidettä. En tiedä mistään kollektiivisesta heräämisestäkään. Mielestäni olen siitä asti ollut hereillä kun synnyin nyt olen vaan tässä tietoisuuden tilassa. Hengelliset kokemukset joita olen saanut on enemmänkin sen varrella tapahtuneita ilmiöitä ja ns. Heräämisiä. Ja sitä, että Jumala kutsuu meitä. Uskonnosta sen verran, että se on saanut meidän ihmisten takia paljon pahaa aikaan. Pineän keskiajan ja kirkon takia. Ei sen alunperin ollut tarkotus olla näin vaan se meni näin, koska me ihmiset olemmen pohjimmiltaan pahoja ja saamme paljon pahaa aikaan. Uskonnon ja muun suuremman nimissä on helppo ratsastaa." Ja vääristellä sen sanomaa. Tutkinkin tällä hetkellä Raamatun vanhempia tekstejä ja alkuperiä. Tulevaisuuteen en vielä keskity. Sillekkin on aikansa. Tosi joku aika sitten tutkin Nostredamuksen tekstejä ja Ilmestyskirjaa. Minulla on kova jano saada tietää "totuus tai totuuksia" mitä tulee tapahtumaan ja mistä olemme kotoisin ja mistä universumi on kotoisin. Monet monoteistiset uskonnot uskovat lopulta yhteen luoja jumalaan tai kahteen ja tai Jumaliin. Se on mielenkiitoista. Ja se, että vaikka he uskovat henkimailmaan ja liikuskelevat siellä shamanistisesti. Heillä on kuitenkin joku käsitys ja perimätieto jumalista jotka toivat heidät tänne tai kävivät täällä ja antoivat heille tietoa. Luulen, että on olemassa eri rotuja ja henki olentoja suuria ja pieniä, joka selittää gerubit, enkelit, henget, kummitukset ja avaruus olennot jne. Mutta se ei selitä vielä mitenkään Jumalaa maailman syntyä tai sitä suurempia asioita luomakunnassamme. Täten ollen ovat vain hengellisiä tai fyysisesti selitettäviä ilmiöitä!